Tietoa meistä

Yhdistys

Viljavarastossa_270616-63Pro Viljavarasto ry:n tarkoituksena on tukea toiminnallaan Salon keskustassa sijaitsevan Osuuskaupan vanhan viljavarasto- ja myllyrakennuksen säilyttämistä ja kehittämistä niin, että siitä tulee osa uutta elinvoimaista Saloa. Vuoden 2016 aikana toiminnan painopiste on esiselvitysten tekemisessä ja tavoitteena on saada vuoden loppuun mennessä aikaan ehdotus SSO:lle viljavaraston remontoimiseksi ja pelastamiseksi.

Yhdistys perustettiin 4.5.2016. Sen tavoitteena on selvittää viljavaraston säilyttämisen mahdollisuudet. Osaselvitykset tarvitaan mm.

  • konseptoinnista ja tilankäytöstä
  • liiketoimintamallista ja sen kannattavuudesta
  • remontin laajuudesta ja kustannuksista
  • mahdollisista yhteistyösopimuksista
  • rahoituksesta

Tähän mennessä on pidetty infotilaisuus 4.7. Kulttuuritalo Villissä, selvitetty alustavasti vanhan rakennuksen kuntoa ja etsitty tietoa ja piirustuksia viljavarastosta ja sen vaiheista. Heinä-elokuussa netissä oli Q-tutkimuksen kysely, jossa salolaiset saivat kertoa mielipiteitään, ajatuksiaan ja ideoitaan viljavaraston kohtalosta. Kyselystä voi lukea lisää blogistamme.  Edelleen toivotaan lisää jäseniä ja aktiivisia ihmisiä mukaan toimintaan, samoin tervetulleita olisivat ihmisten muistot rakennuksesta ja sen historiasta. Elokuun 18. – 20. päivinä olimme mukana myös Alku-festivaalissa, tällöin torstaina oli kaksi työpajaa ja muina päivinä mahdollisuus pieniin opastettuihin kiertokäynteihin viljavarastossa. Salon Seudun Sanomissa oli juttua työpajoista ja viljavarastosta perjantaina 19.8. – katso kuvat alla.

Lisää festareista voi lukea Pro Viljavaraston blogista.

Hallitus

Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Tiina Vainio (start-up yrittäjä). Hallituksen jäsenet ovat  Laura Mänki (viestinnän ja markkinoinin ammattilainen), Panu Lehtovuori (professori ja urbaaniin kaupunkisuunnitteluun erikoistunut arkkitehti), Anne Nenonen (viestinnän ja markkinoinnin ammattilainen), Jere Kaunisto ja Janni Areva (sisustusarkkitehti). Varajäseniä ovat Maija Haapakoski, Eevastiina Rindell ja Kalle Varvikko. Tilintarkastajana toimii Kari Kulmala ja varatilintarkastajana Tuula Mahlberg. Yhdistyksen projektiassistenttina toimii Tanja Virtanen.

Vanha viljavarasto

Yhdistyksen toiminnan kohteena on matala rakennus rautatieaseman puolella, eivät korkeat viljasiilot, jotka ovat yhä edelleen käytössä ja pysyvät käytössä myös tulevaisuudessa viljan varastoinnissa. SSO on antanut yhditykselle toimintarauhan rakennuksen suhteen, joten on kunnolla aikaa selvittää, onko rakennuksen pelastaminen mahdollista ja jos on, niin millä tavoin.

13528928_1052335828154687_9062251693684503552_nRakennuksen ensimmäinen osa, jossa on matalat pienet siilot, on rakennettu 1935. Rakennusta on itseasissa muutettu hyvin vähän vuosien aikana. Sitä laajennettiin 1941 ja pääosin se on alkuperäisessä kuosissaan. Alkuvuosina rakennuksen kellarissa oli toiminnassa myös banaanikypsyttämö. Aivan viime vuosiin asti (2011) viljalaboratorio oli käytössä. Edelleen rakennuksesta on toimistokäytössä pieni osa, viljavarasto viljanpunnitus ennen varastointia on tärkeä osa toimintaa.

Arkkitehti Panu Lehtovaara teki alustavan silmämääräisen kuntoarvioinnin rakennuksesta heinäkuun alussa ja sen mukaan rakennus vaikuttaisi olevan ikäänsä ja käyttöönsä nähden suhteellisen hyvässä kunnossa. Paalutuksen ja perustuksen osalta tilanne on vielä selvittämättä, etsimme edelleen tietoa pohjavesimittauksista, paalutuksen kunnosta ja maaperätutkimuksista. Viljasiilot ovat kallion päällä, mutta jo rautitieaseman alikulku on liejun päällä.

Pikaisesti vaadittavat toimenpiteet vanhassa viljavarastossa on katon kunnon tarkistus, rännien putsaus ja korjaus, pulujen häätö keskiosasta sekä niiden jätösten korjaaminen ja aukkojen tukkiminen, jotta linnut eivät pääse sisälle takaisin. Tämän jälkeen rakennuksen rappioituminen saadaan pysäytettyä ja voidaan miettiä jatkotoimenoiteitä.

Tästä linkistä pääsee katsomaan lyhyen diaesityksen yhdityksestä pähkinänkuoressa.

Lyhyt esite Pro Viljavarastosta, tulostettavassa muodossa löytyy tästä.

 

Mainokset