Pro Viljavarasto ry osallistuu Salossa pidettävään Alku – Talkoofestivaaliin elokuun loppupuolella. Kyseessä on aivan uusi konsepti ja festarit järjestetään ensimmäistä kertaa Salossa ja koko Suomessa. Luvassa on monenlaista ohjelmaa musiikista tekstiilityöpajaan, sienikasvattamon tekemiseen, Burning Man etkoista yökorikseen. Tarkemmat tiedot löytyvät tästä.
Pro Viljavarasto ry:llä on festareilla vahva panos: Torstaina 18.8. klo 14.00.-16.00 on mahdollista osallistua kahteen työpajaan, Viljavaraston mahdollisuudet ja Viljavaraston rahoitusmahdollisuudet. Haluamme saada kiinnostuneet mukaan ideoimaan, mitä viljavarastossa voisi tulevaisuudessa olla ja kartoittaa samalla ihmisten kiinnostusta osallistua sen kehittämiseen. Toinen tärkeä teema on erilaisten rahoitusvaihtoehtojen ideointi. Nykymaailmassa kun malleja ja vaihtoehtoja tähänkin on jo vaikka kuinka.
Tarjoamme festariyleisölle myös mahdollisuuden tutustua viljavaraston sisätiloihin pienissä ryhmissä oppaan johdatuksella torstaista lauantaihin: to klo 12-14, pe ja la klo 12-16. Kierros kestää noin 20 min ja mukaan mahtuu kerralla turvallisuussyistä viisi henkeä. Kierrokset lähtevät entisestä puutarhamyymälästä aina tasalta ja puolelta. Kierroksille ilmoittaudutaan paikan päällä kunakin päivänä klo 11 alkaen entisestä myymälästä löytyvään listaan. Kierroksella kiivetään portaita, eli se ei ole esteetön. Osallistuminen kierrokselle tapahtuu osallistujan omalla vastuulla ja sen aikana on noudatettava oppaan ohjeita.
Torstaina 18.8. olemme mukana myös Iltatorilla Yhdistysten illassa. Tervetuloa mukaan Alku – Talkoofestareille ja moikkaamaan meitä torille!